maanantai 21. syyskuuta 2015

Syysretki Vallisaareen



Kelpo kerholaistemme verkostot olivat jälleen ratkaisevassa asemassa, kun pohdimme syysretkeä johonkin uuteen ja mielenkiintoiseen kohteeseen. Tällä kertaa retkikohteeksi valikoitui keväällä 2016 yleisölle avautuva uusi ulkoilusaari Vallisaari. 



Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat olleet suljettuja sotilasalueita jo Venäjän vallan ajalta, mutta varsinaisesti saari suljettiin suuren 1937 tapahtuneen ammusvaraston räjähdyksen johdosta. Ympäri saarta levinneet räjähteet ovat tehneet saaren tehokkaasta hyötykäytöstä siinä määrin vaarallista, että vasta nyt on Metsähallituksen hallintaan päätynyt saari avaamassa historiaansa ja luontoaan yleisön nähtäväksi.


Retkemme opas Petri Asikainen johdatti ryhmämme halki historian ja rehevän kasvillisuuden kertoen taustoista ja tapahtumista aina muinaisista ajoista lähtien. Upeiden näkymien ja raikkaan patikoinnin jälkeen nautimme muonittajina toimineen Anjan ja Joren eväistä sekä Paavon syksyn moniselitteiseen musiikkiesitykseen.

Paluumatkalta veneellekään ei puuttunut jännitystä, sillä saaren valaistus lie hävinnyt ammusvaraston myötä. Lopulta saimme viimeisetkin retkeläiset veneeseen ja päästiin jättämään saaren taaksemme ainakin tulevan talven ajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti