tiistai 9. toukokuuta 2017

Lipunnosto 2017

Hetken aurinkoisena jatkunut kevätsää päätti tarjota kerholle monipuolisen illan, kun tuli aika aloittaa kausi toden teolla lipunnoston merkeissä.


Tämmöiselle toukokuullle nauraa jo meteorologitkin! Säätila ei jättänyt kerholaisiakaan kylmäksi kun väki alkoi kokoontua termisessä talvessa uinuvalle laiturillemme. Puheet pidettiin, vanhat ja uudet jäsenet jututettiin ja esiteltiin, muisteltiin menneitä sekä suunniteltiin tulevia.

Eräänlaisen muutoksen vallitsevaan tilanteeseen on tuomassa Helsingin kaupungin organisaatiouudistus, jossa myös yhteistyökumppanimme ja laiturimme omistaja Liikuntaviraston Merellinen yksikkö sijoittuu uudelle Kulttuuri ja vapaa-aika-toimialan alle. Veneilylle tämä saattaa tarkoittaa aiempaa vähäisempää itsenäistä päätöksentekoa ja budjetointia sen kilpaillessa muun muassa kirjastojen ja kulttuuritalojen kanssa päättäjien huomiosta. 

Merellisten palveluiden päällikkönä toimii jatkossa tuttu Ari Maunula alueemme satamakapteenin vaihtuessa Tom Liljeströmin.


Aivan erityiset kiitokset tuoreille jäsenillemme Samulille ja Jaakolle mahtavasta taustatuesta Satamakapteenin erikoisille ja muille virvokkeille. Nyt jos koskaan toi grillimakkarat ja banaanikakut kesää talvisen sään keskelle! Ilmeisesti Jarnon boolin reseptikin oli onnistunut laiturin höhötysten rytmittämästä puheensorinasta päätellen.


Vallan mainiota jälleennäkemisen tunnelmaa kohotti myös vasta Vuoden Meripelastaja-palkinnolla tunnustettu Meripelastusseuran PV Mikrolog III miehistöineen. Tiukassa tilanteessa kunnostautunut vene miehistöineen esiteltiin perinpohjaisesti ja saatiin arvokkaita ohjeita meriturvallisuuden takaamiseksi alkavana veneilykautena sekä tietoa muun muassa toimintaa rahoittavasta Trossi-palvelusta. Suuret kiitokset Artsille tapaamisen junailusta ja veneen miehistölle pääsystä paikalle.



Väen vähetessä tunnelma tunnetusti kohoaa entisestään. Erityistä hupia illan jatkuessa toi purjehdus/grillikauden avajaisiamme ilahduttaneet, toinen toistaan sakeampina tupsahtaneet lumikuurot. Kaikkien messinkisistä naamavärkeistä oli pääteltävissä että nyt vietettiin ikimuistoista juhlaa!


...vaan juuri kun kelpo karpaasit kuvittelivat olevansa koviakin merikarjuja, saapuivat HSS:n juniorit lumikuuron keskeltä harjoituksistaan mereltä. 

Todettiin, että ei tässä nyt kuitenkaan ihan turhia oltu mekään ja että kylläpäs aika rientää. Lipunnosto pakattiin muistojen kansiin todeten, että saattaa vielä hetki vierähtää, ennenkun näissä säissä laineille itse malttaa lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti